Syksy on vilkasta aikaa vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa. Marjastajat ja sienestäjät eksyvät tutuiltakin metsiltä kun maisema muuttuu, metsästyskausi tuo väkeä maastoon, ja pimeän ja kylmän tullessa myös iäkkään ihmisen harha-askel kotipihalta voi muuttua vakavaksi nopeasti. Olen ollut mukana etsinnöissä ympäri vuoden, ja syksy on niistä omanlaisensa: sama työ kuin kesällä, mutta kello käy kovempaa. Kerron mikä maastossa oikeasti muuttuu, ja mitä siitä seuraa niin auttajalle kuin sille, joka metsään lähtee.

Pimeys tulee aikaisemmin ja aikaisemmin

Kesällä valoisaa riittää iltamyöhään, ja etsintää voi tehdä pitkälle iltaan. Syksyn edetessä pimeä tulee aikaisemmin ja aikaisemmin, ja se muuttaa kaiken. Alkusyksyn valoisasta illasta ollaan parissa kuukaudessa tilanteessa, jossa pimeä yllättää jo iltapäivällä. Näkyvyys romahtaa, maasto muuttuu vaikeakulkuiseksi, ja se mikä päivällä olisi löytynyt silmämääräisesti vaatii pimeässä lampun, järjestelmän ja enemmän väkeä samalle alueelle. Käytännössä pimeys tarkoittaa, että sama alue vie moninkertaisen ajan, ja aikaa on juuri se, mistä etsinnässä on pulaa. Mitä pidemmälle syksyyn mennään, sitä aikaisemmin se pimeä lankeaa.

Hypotermia ei ole riski, se on tosiasia

Tämä on syksyn etsinnän kovin ero. Sanotaan se suoraan: Suomessa ei ole sellaista säätä, jossa hypotermia ei olisi tekijä. Jopa helteisenä kesäpäivänä maakylmä vie lämpöä liikkumattomasta ihmisestä. Mutta syksyllä, kun ilma viilenee ja kosteus on kaikkialla, hypotermia lakkaa olemasta pelkkä riski ja muuttuu lähtökohdaksi, jonka kanssa jokaisessa etsinnässä työskennellään.

Lämpimällä eksynyt voi pärjätä maastossa pitkäänkin. Syksyllä, kun yö lähestyy nollaa ja maa on märkä, aikaikkuna kutistuu tunneiksi. Alilämpöisyys uhkaa erityisesti iäkästä, sairasta tai kevyesti pukeutunutta marjastajaa, joka lähti ”vain hetkeksi”. Märkä vaate ja tuuli vievät lämmön nopeasti, ja väsynyt ihminen menettää arvostelukykynsä ennen kuin tajuaa olevansa vaarassa. Siksi syksyllä etsintä aloitetaan kiireellä ja isolla joukolla heti, ei odotella aamuun.

Maasto ei ole sama kuin kesällä

Syksyn maasto on petollinen. Sade tekee kivistä ja juurista liukkaita, ojat ja purot ovat täynnä kylmää vettä, ja pudonneet lehdet peittävät maaston. Ne eivät piilota jyrkänteitä, mutta ne peittävät kivien välit ja kolot, ja juuri niihin nilkka taittuu helposti, kun askel osuu lehtien alla olevaan koloon jota ei näe. Myös jäljet, joita kesällä lukisi maastosta, katoavat lehtien alle. Tämä tekee sekä eksyneen liikkeen arvioinnista että auttajan omasta etenemisestä hitaampaa ja vaarallisempaa, ja korostaa sitä, että maastossa on tunnettava alueensa ja edettävä harkiten, katse maassa.

Miten etsintä käynnistyy

Moni ei tiedä, miten etsintä oikeasti lähtee liikkeelle, joten avataan sitä hetki. Kun katoamisilmoitus tehdään, vastuu on poliisilla, se johtaa etsintää ja päättää voimavaroista. Poliisi hälyttää tarvittaessa vapaaehtoisen pelastuspalvelun avuksi, ja silloin liikkeelle lähtee joukko, jota johdetaan johtopaikalta käsin. Siellä muodostetaan tilannekuva: missä kadonnut viimeksi nähtiin, minne hän on voinut mennä, mitkä alueet käydään ensin. Vapaaehtoiset jaetaan partioihin, joille annetaan omat alueet ja tehtävät. Se ei ole hallitsematonta säntäilyä metsässä, vaan järjestelmällistä työtä, jossa jokainen kolkka kirjataan käydyksi. Juuri siksi ilmoituksen nopeus on niin tärkeä: mitä aikaisemmin tämä koneisto käynnistyy, sitä pienempi alue on katettavana ja sitä tuoreempi jälki on seurattavana. Ja kannattaa muistaa, ettei ilmoituksen tekeminen ole vaivaksi kenellekään, se on juuri se, mitä toivomme tehtävän ajoissa.

Auttaja ei saa muuttua autettavaksi

Tämä on periaate, jota koulutamme jatkuvasti: auttaja ei saa muuttua autettavaksi. Syksyn olosuhteissa se on erityisen tärkeää. Väärin varustautunut vapaaehtoinen, joka lähtee pimeään ja märkään ilman kunnon vaatteita, valoa ja viestivälinettä, on riski itselleen ja kuormittaa koko operaatiota. Siksi etsintään lähdetään lämpimästi puettuna, kaksi valonlähdettä mukana, puhelin ladattuna ja aina tieto siitä missä oma partio liikkuu. Sama kotivara-ajattelu joka pätee kotona pätee korostettuna maastossa: pärjää itse, jotta voit auttaa muita.

Tekniikka auttaa, mutta ihminen löytää

Etsinnässä on nykyään mukana teknologiaa, joka helpottaa työtä. Paikantimet ja karttasovellukset näyttävät johtopaikalle reaaliajassa, missä partiot ovat ja mikä alue on jo katettu, niin ettei samaa maastoa käydä turhaan kahdesti. Pelastuskoirat kattavat nopeasti alueita, joihin ihmisketjulta menisi tunteja. Mutta kaiken tekniikan keskellä perusasia ei muutu: kadonneen löytää lopulta ihminen, joka on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Työkalut auttavat suuntaamaan voimat oikein, mutta ne eivät korvaa sitä, että maastossa on riittävästi silmiä ja jalkoja. Siksi vapaaehtoisia tarvitaan, ja siksi jokainen mukaan lähtevä on merkityksellinen, oli kokemusta paljon tai vähän. Peruskoulutuksen saa nopeasti, ja loppu opitaan tekemällä kokeneempien rinnalla.

Miksi nopeus ratkaisee, ja mitä se tarkoittaa sinulle

Kylmässä etsinnän ensimmäiset tunnit ovat tärkeämmät kuin koskaan. Mitä nopeammin apu hälytetään ja mitä nopeammin alue saadaan katettua, sitä todennäköisemmin löytö on hyvä. Siksi kaikkein tärkein neuvo läheisille on tämä: älä odota. Jos joku ei palaa metsästä sovittuun aikaan syksyllä, tee katoamisilmoitus ennemmin liian aikaisin kuin liian myöhään, poliisi hälyttää tarvittaessa vapaaehtoiset avuksi. Meille on paljon helpompi tulla ja todeta että kaikki on hyvin, kuin aloittaa etsintä keskellä kylmää yötä tunteja liian myöhään.

Miten voit auttaa jo ennen hälytystä

Etsinnän paras hetki on ennen kuin sitä tarvitaan, ja siihen voit vaikuttaa monella arkisella tavalla. Pidä huolta iäkkäistä naapureista ja läheisistä, joilla on muistisairauden tai muun syyn takia riski lähteä harhaan, usein juuri läheisten valppaus estää katoamisen tai lyhentää sen ratkaisevasti. Jos itse tai läheisesi liikkuu paljon metsässä, harkitse heijastavia merkintöjä ja sitä, että joku tietää suunnitellun reitin. Ja jos haluat olla mukana konkreettisesti, vapaaehtoiseen pelastuspalveluun pääsee mukaan kuka tahansa tavallinen ihminen, koulutus alkaa perusteista, eikä mukaan tuloon tarvita erityistaitoja, vain halu auttaa. Mitä useampi on varautunut ja valmis, sitä turvallisempi koko yhteisö on.

Jos itse lähdet metsään

Suurin osa etsinnöistä vältettäisiin muutamalla yksinkertaisella asialla. Kerro jollekulle minne menet ja milloin palaat, se yksi tieto rajaa etsintäalueen valtavasti jos jotain sattuu. Pidä puhelin ladattuna ja mukana. Pukeudu sään mukaan myös ”lyhyelle reissulle”, koska juuri ne muuttuvat pisimmiksi. Ota mukaan otsalamppu, vaikka lähtisit valoisaan. Ja jos eksyt: pysähdy, pysy paikallasi ja soita 112. Liikkeellä oleva eksynyt on paljon vaikeampi löytää kuin paikallaan pysyvä.

Syksyn metsä on kaunis mutta armoton, ja se antaa vähemmän anteeksi kuin kesän. Me tulemme kyllä hakemaan, milloin tahansa ja missä säässä tahansa, se on koko vapaaehtoisen pelastuspalvelun idea. Mutta paras etsintä on se, jota ei koskaan tarvita, ja siihen jokainen voi vaikuttaa itse. Kerro minne menet, pidä puhelin lähellä, ja pukeudu vähän ylimääräistä. Se on halpa vakuutus kauniissa mutta kylmenevässä metsässä. Ja jos joskus tarvitset meitä, me olemme siellä, säässä kuin säässä, kellonajasta riippumatta. Mutta vielä mieluummin autamme sinua niin, ettei sitä hetkeä koskaan tule.