Edellisessä osassa laitoimme oman kodin kuntoon: kotivara, valo, lämpö, viestivälineet. Taajamassa se riittää pitkälle. Mutta mitä kauempana asut, sitä enemmän varautuminen on muutakin, ja sitä enemmän se on yhteinen asia. Tämä osa on haja-asutusalueelle: sinne missä apu on kaukana ja kylä pärjää parhaiten yhdessä.

Haja-asutusalue muuttaa laskelman

Kaupungissa varautuminen on enimmäkseen kotivaraa. Maalla se on enemmän, koska muutama perusasia muuttuu olennaisesti. Etäisyys apuun on pidempi: ambulanssilla, paloautolla ja sähköyhtiön korjauspartiolla on matkaa, joten se aika jonka olet omillasi venyy. Tiet ovat haavoittuvia: yksi kaatunut puu voi katkaista ainoan tien pihaltasi, joten moottorisaha ja kyky raivata oma tie on maalla perusvarustusta, ei erikoisuutta. Ja sähkö on epävarmempaa: pitkät linjat metsän halki tarkoittavat enemmän vikoja ja pidempiä katkoja kuin taajamassa.

Kun vesi ja lämpö ovat kiinni sähköstä

Tässä on haja-asutusalueen kaksi yleisintä yllätystä. Jos vetesi tulee omasta kaivosta pumpulla, hana on kuiva heti kun sähköt menevät, vesi ei siis ole vain juomista varten varattava asia, vaan se voi loppua kokonaan katkon ajaksi. Varaa sen mukaan tai hanki tapa nostaa vettä ilman sähköä. Sama koskee lämmitystä: maalämpö ja ilmalämpöpumppu ovat kiinni sähköstä, joten sähkökatkossa myös lämpö loppuu. Puulämmitys tai muu sähköstä riippumaton varalämmönlähde on maalla kullanarvoinen, kunhan siitä on pidetty huolta, hormi on nuohottu ja puuta on kuivana.

Viestintä kun verkko pettää

Tämä jää haja-asutusalueella useimmin miettimättä. Kaupungissa oletat että puhelin toimii aina. Maalla kuuluvuus voi olla valmiiksi heikko, ja kun sähköt menevät, myös tukiasemat voivat hiljetä muutamassa tunnissa akkujen tyhjentyessä. Silloin voit olla ilman yhteyttä juuri kun sitä eniten tarvitsisit, etkä välttämättä edes tiedä milloin apu on tulossa.

Muutama konkreettinen keino. Tiedä mistä saat kuuluvuuden, se yksi kohta pihassa tai tienmutkassa jossa palkki nousee kannattaa tietää etukäteen eikä vasta hädässä. Pidä paristo- tai kampiradio; se on usein ainoa tapa saada tietoa katkon aikana. Sopikaa naapureiden kanssa etukäteen: jos yhteyksiä ei ole, mihin aikaan ja mihin kokoonnutaan, ja kuka tarkistaa kenet. Yksinkertainen sovittu tapaamispaikka ja -aika korvaa puhelimen silloin kun puhelin ei toimi. Ja pidä paperinen lista tärkeistä numeroista, se ei ole itsestäänselvää sukupolvelle jonka numerot ovat vain puhelimen muistissa, joka on nyt pimeänä.

Kyläturvallisuus, varautuminen on yhteislaji

Tässä on tämän jutun tärkein ajatus: haja-asutusalueella varautuminen ei ole vain kotitalouden asia, se on kylän asia. Kukaan ei pärjää yksin viikkoa tai kahta, mutta kylä pärjää yhdessä pitkäänkin, jos se on mietitty etukäteen.

Kyläturvallisuus tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kylä tuntee omat voimavaransa ja omat haavoittuvuutensa. Kuka omistaa aggregaatin, moottorisahan, traktorin, mönkijän tai maastoauton? Kuka osaa ensiavun, kuka on sähköalan ammattilainen, kuka tuntee metsät? Ja toisaalta: kuka on iäkäs ja asuu yksin, kuka on riippuvainen sähköstä toimivista laitteista, kenellä on pieniä lapsia tai kotieläimiä joista on huolehdittava? Kun nämä tiedetään etukäteen, kriisissä ei tarvitse arvailla, tiedetään heti kuka tarvitsee apua ja kuka voi sitä antaa.

Ja tässä on se kohta joka tekee tästä osan sinun omaa varmuussuunnitteluasi: sinun varautumisesi on vahvempi kun naapurisikin on varautunut. Yksin varautunut talo pimeän kylän keskellä on paljon haavoittuvaisempi kuin talo varautuneessa kylässä. Naapurin varautumisen tukeminen ei siis ole hyväntekeväisyyttä, se on osa omaa turvallisuuttasi.

Kylän varautumissuunnitelma yhdelle paperille

Kyläturvallisuus ei vaadi järjestöä eikä budjettia. Parhaimmillaan se on yksi paperi, joka on jokaisen jääkaapin ovessa. Sille mahtuu kaikki olennainen: kuka soittaa kenelle, mistä löytyy varavoimaa ja moottorisaha, missä on kylän kokoontumispaikka (vaikka kylätalo tai yhden talon takka), ja lista siitä ketkä käydään ensimmäisenä katsomassa. Kun se on kerran tehty ja jaettu, se toimii ilman sähköä, ilman verkkoa ja ilman että kukaan erikseen johtaa, jokainen tietää oman osansa. Se keskustelu kannattaa käydä nyt, syksyn alussa, eikä siinä pimeässä pihassa myrskyn jälkeen.

Esimerkki: myrsky ja se yksi paperi

Otetaan esimerkki siitä, miltä tämä näyttää käytännössä. Syysmyrsky kaataa puita, ja kylän tie on poikki kahdesta kohtaa. Sähköt menevät, ja parin tunnin päästä myös puhelinverkko hiljenee kun mastojen akut tyhjenevät. Kylässä, jossa mitään ei ole sovittu, jokainen talo jää yksin pimeään arvailemaan mitä tapahtuu ja kuka tulee auttamaan.

Kylässä, jossa se yksi paperi on tehty, tapahtuu toisin. Ne joilla on moottorisaha lähtevät raivaamaan tietä sovitun mukaan. Yksi käy tarkistamassa iäkkään pariskunnan tien päästä, toinen sen perheen jolla on vauva. Aggregaatin omistaja tietää, että hänen luokseen voi tuoda kylmäsäilytystä vaativat lääkkeet. Kukaan ei johda erikseen, koska jokainen tietää oman osansa jo etukäteen. Ero näiden kahden kylän välillä ei ole rahassa eikä kalustossa, se on siinä yhdessä keskustelussa, joka käytiin ajoissa.

Harjoitelkaa edes kerran

Kuten kaiken varautumisen kanssa: suunnitelma jota ei ole koskaan kokeiltu on vasta paperia. Ei tarvita suurta harjoitusta, riittää että kylä kokoontuu kerran sovittuun paikkaan ja käy läpi kuka tekisi mitä. Samalla huomataan aukot: kenen numero puuttuu listalta, kuka onkin muuttanut pois, kenellä ei olekaan sitä sahaa enää. Kerran vuodessa läpi käyty suunnitelma pysyy elossa ja ihmiset tuttuina toisilleen, ja tuttu naapuri on kriisissä eri asia kuin nimi postilaatikossa.

Yhteisö vähentää paniikkia

Vielä yksi asia, joka ei näy tavaralistalla mutta on yhtä tärkeä: yhteisö rauhoittaa. Kriisin pahin vihollinen ei useinkaan ole pimeys tai kylmyys, vaan yksinäisyys ja tietämättömyys, se tunne että olet yksin etkä tiedä mitä tapahtuu. Kun tiedät että naapuri on samassa tilanteessa ja että teillä on sovittu mitä tehdään, tilanne muuttuu hallittavaksi. Sama myrsky on eri asia yksin pimeässä talossa kuin kylässä, jossa tiedät että kohta kokoonnutaan ja katsotaan yhdessä miten pärjätään. Kyläturvallisuus ei ole vain kalustoa ja listoja, se on sitä, ettei kenenkään tarvitse pelätä yksin. Ja juuri se saa ihmiset toimimaan järkevästi eikä säikähtämään: tieto siitä, että joku muukin on hereillä ja apua on lähellä.

Mistä lähteä liikkeelle

Kahdella tasolla. Oma talo ensin: käy edellisen osan kotivaralista läpi, ja mieti maalla erikseen vesi, varalämpö ja tien raivaus. Sitten kylä: käy yksi keskustelu naapureiden kanssa, kuka tarvitsee apua, kuka voi auttaa, mistä löytyy kalustoa, ja mihin kokoonnutaan jos yhteydet katkeavat. Kirjatkaa se ylös. Ei tarvita enempää kuin yksi ilta ja yksi paperi.

Varautuminen ei ole maailmanlopun odottamista. Se on sitä, että kun sähköt katkeavat pimeänä marraskuun iltana, sinä laitat otsalampun päähän, sytytät takan ja tiedät että naapurikin pärjää, ja jos ei pärjää, tiedät kuka käy katsomassa. Se on koko juttu, ja maalla se tehdään yhdessä.